torstai 24. tammikuuta 2013

hiljaiselon jälkeen...

Joululahjoiksi tuli duunattua yhtä sun toista, joskaan mikään omille menevistä ei tainnu keretä pakettiin vasta kun tammikuun puolenvälin paikkeilla... Nyt esittelyssä siis lahjoiksi menneitä tekeleitä, ja yksi omalle Töröllekin VIHDOIN valmistunut mekko (eihän se ollukaan tuolla ompelukorissa kun elokuusta syyskuusta lähtien...) no parempi myöhään kuin ei milloinkaan...


Ensinnäkin Törötiinan serkkupojat Lappeenrannassa tykkäävät kuulemma "iki-ihanista" Angry Birdseistä, joten laitettiin sitten pari paitaa sinne suunnalle. Kangas oli joku paksuhko raitatrikoo (villi veikkaus että EK:n palalaarista). Yllättäen kangas ei riittäny, joten teinpä tuollaset "samis" hihat tummansinisestä trikoosta (omasta loppumattomasta kangasvarastosta). Kaava oli joku Ottobre- lehdistä napattu raglanhihainen malli (veikkaisin että frotee-paita ollut joskus OB:ssä). Koot n. 104 ja 120. Kuvat applikoitu velourista ja mallia otettu vähän sieltä sun täältä, näitä vilisee nyt jokapuolella. Vähän kurkin netistä, osittain kattelin joulun alla mainoslehdistä pursuavia kuvia ;)


Ja kun näihin Angryihin oli alkun päästy niin väänsin sitten muutamat pipot samaan syssyyn... Velourpipoja velourapplikoinnein. ja kiitos voi kertoa että jos haluat nähdä hermoromahduksen tilaa, miulta jotain näihin "ihastuttaviin" lintuihin liittyvä.... :D


Sitten toiset tenavat olivat vuorossa seuraavina. Hurmaava kummityttömme Tampesterissa ja hänen ihastuttava isosiskonsa.  Pienempi on kuulemma mekkoihmisiä (niinkuin meidän uhmainen Törötiinamme), joten hälle tein tyttömäisen Matleena-mekon (Mekkotehdas). On nääs muuten tosi kiva kaava, niinkuin monet muutkin Mekkotehtaan kaavoista (päässeevät kevään mittaan kunnolla testiin meidän Rinsessalle) Kankaaksi kummitytölle valikoitui Käpyseltä ostettu Nosh:in pupuinterlock. Herkullisen värinen ja kuulemma ois meillekin kelvannut, kuten arvata saattaa kun katselee noita sovituskuvia... Napeiksi valitsin kimaltelevat sydämet, koska tyttöhän tarvitsee aina hieman kimallusta ;)


Isosiskolle tarvittiin kuulemma hupparia, ja pienen neuvottelun jälkeen päädyimme äippänsä kanssa, päädyin huputtomaan huppariin. Kyseessä on hoikkainen neitokainen ja pitkäksi on neito jo päässyt, joten kaava tuotti päänvaivaa. Olin jo aloittamassa piirtämään eräästä OB:stä kapean mallista hupparipaitaa, kunnes tajusin pääseväni helpommalla jos vain KAVENTAISIN jo olemassa olevaa Henri-svetarin kaavaa (tämäkin on OB:stä). Niinpä tein ja nappasin leveydestä pois muutaman sentin, Avot sie kun tuli hyvä takki.


Tämä isompi neitokainen on hurja Helinä-keijufani, mutta tämän tätin rahkeet eivät tällä kertaa riittäneet siihen että oisin alkanut applikoimaan Helinää, joten tyydyin lähikangaskaupasta ostettuun perhosmerkkiin. Siinäkin sopivasti kimallusta (niinkuin pikkusiskon mekon napeissakin). Ja jälleen kerran meillä innokas mannekiini, kun saa ihan luvan kanssa riehua ja pomppia.


TAmpereen suuntaan lähtivät tällä(!) viikolla viimeisetkin paketit. Velimies sai päätä lämmitämään rastahenkisen (ainakin miun mielestä) pipon.









Kummipoitsulle lähti jossain vaiheessa kaappiin päätyneestä vihreästä Työmaa-velourista tehty huppari (ja jälleen kerran kangas ei riittänyt ihan koko huppariin, joten hihat on sitten ihan vaan vihreetä..joka ei tietenkään ole läheskään samansävyistä mutta haitannookos tuo...) Kaavana on aiemminkin hyväksi havaittu OB:n (1/2012) Brum brum (?)- huppari. Pitkät resorit hihoihin ja alareunaan niin onpahan käyttöikää hieman enemmän. Hupun kiinnitin Lillaphantin hupparin ompeluohjeella ja hyvä tuli. Teen toistekin ;). Samaan hätään viimeistelin piiiiiiiiiiitkään seisseen t-paidan "pienelle" miehelle. Kaavana OB:n Toothtroll ja koko varmaan 110. Kapeampana luulen tehneeni kun poju edustaa kapehakoa sukuhaaraa. Kankaana Folklore fish, saatu Ikasyrin yllätyspaketista joskus.

 Kummipojan isoveikka pyyteli miulta huppari jo jonniin aikaa sitten, mutta nuori mies on niin maan kauhiasti hurahtanut isoksi, että ei miulla sellasta määrää sopivaa kangasta löytynyt. Siksipä pakettiin lähtikin tämä valehihoin varustettu paita. Väriksi nuorisonedustaja itse määritteli violetin, joten sitä saa mitä tilaa. Kaava on joku ihan peruspaita OB:stä ja siihen vaan laitettiin 170 cm:een lisää pituutta hihoihin ja helmaan... toivottavasti passaa herralle.


Omalleni tein siis vihdoin valmiiksi tämän Käpyseltä ostetusta tennarikankaasta (lienee Nosh:in) tehdyn MailExpress (OB) tunikan. Kaavaa on kovin ylistetty, mutta ei oikein tainnu miulle iskee. Ihan kiva mutta jotain ehkä muuttaisin seuraavaan kertaan..toki totta on että tällä kaavalla pystyy pienenkin kangasmäärän muuttamaan isoksi mekoksi ;)


 

On miulla kone tässä välilläkin surissut ja sieltä on tullut ihan vaatteitakin, mutta niistä voi tulla joku toinen postaus.. kuin myös meidän kuulumisista kunhan jaksan sellaisenkin vääntää. Nyt alakertaan seuraavan projektin kimppuun. Yks "pikku" mekko pitäs saada valmiiks ja päälle viikon päästä vietettäviin rakkaiden ystäviemme häihin... näätte sen sitten...jos saan sen valmiiks ja mahtumaan päälleni ;) heipsan tällä kertaa.