Sisarusrakkautta!

Miulla on aivan huikea isoveli! Omat taistelumme ollaan silloin joskus pienenä käyty ja osumia on tullut puolin ja toisin ;) Kuitenkin tiesin aina (ja tiedän edelleen) että veljeeni voin luottaa kuin vuoreen.  400 km välimatka omalla tavallaan lujittaa meijän sidettä vaikkakin onhan se tympeetä kun ei voi nähdä niin usein kun haluaisi. Monenlaista ollaan koettu yhdessä ja erikseen: on lapsia, puolisoita, omia koteja; ja siinä ohessa ollaan kasvettu isoiksi.

"Kuule hei, joko me ollaan aikuisia?" Puolitoista vuotta sitten serkkuni rippijuhlissa, hänen ystävänsä suureen ääneen juttelivat että "No miltä nyt tuntuu H kun sie oot aikuinen?". Istuin sohvalla vieressä kuuntelemassa ja naurahdin neitokaisille olevani 25 vuotias, ammattiin valmistunut, naimisissa ja raskaana oleva ihminen enkä koe olevani aikuinen, joten teillä vissiin ihan hetken verran on vielä matkaa jälellä... Joten jos tähän päivään palataan niin koen olevani enemmän aikuinen kuin tuolloin puolitoista vuotta sitten, mutta en silti vielä lähimainhalmeinkaan aikuinen.



         




"Hei kuule, joko me ollaan aikuisia?"
 Niin se vaan koitti sekin päivä että Rakas veljeni täytti viime viikolla isoja numeroita 3 ja 0. No miullahan ei ollu rahallisia rahkeita osallistua lahjaan, joten tein sitä mitä osaan... Kuitenkin lahjan teemassa pysyen.

Oma aikansahan siinä meni kun ompelin paidan ja vielä koristelin sen, mutta vaikka ite sanonkin niin aika siisti siitä kyllä tuli. Nyt vain tahon nähdä sen kontrabasson livenä, kun jouduin netistä metsästämään kuvaa että sain lopputulemaksi tämän. Ei se raha vaan se R A K K A U S!

















Niin siitä aikuisuudesta vielä... Olin joskus pikkulikkana tiiraillut päikkärin ikkunasta isojen puolelle veljeäni etsien ja hänet nähtyäni olin huokaissut "tuolla on miun kultarakas veliveikkonen". Tämän lausahduksen allekirjoitan vahvasti edelleenkin. Eli ei me taideta olla aikuisia, en ainakaan mie, EN IKINÄ!

                                             kultarakas veliveikkonen, tää on siulle!